Talviretkeilijän täyteläiset eväät

Jäällä ja muualla talviluonnossa liikkujalle tulee nälkä. Näin valmistat
hyvän makuiset, pieneen tilaan reppuun mahtuvat ja ravitsevat
eväät, joiden raaka-aineetkin ovat osin villistä luonnosta!

RIISTAPASTEIJA
Ohje ja kuva Myllyn Paras
1 pkt voitaikinaa (500 g)
400 g peura, hirven tms. jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
loraus öljyä
1 dl esikypsytettyjä, rikottuja
ohrasuurimoita 1 dl puuroriisiä
suolaa, mustapippuria,
paprikajauhetta,
(chilijauhetta)
VOITELUUN
kananmunaa









Kypsennä riisit ja ohrat pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipulit ja kuullota ne öljyssä. Lisää sekaan jauheliha ja ruskista. Mausta jauheliha ja sekoita jauhelihaseos kypsään riisi-ohraan. Kauli jokainen sulanut voitaikinalevy puolet ohuemmaksi, ja leikkaa ne kahtia. Näin saat 10 kpl noin 10 x 15 cm:n kokoisia taikinalevyjä. Pistele syntyneet taikinalevyt haarukalla tiheästi ja paina kevyesti taikinalevyn keskelle taitosviiva leipäveitsen tylsällä reunalla.
Täytä taikinalevy noin ruokalusikallisella täytettä ja taita taikinalevy kaksinkerroin. Painele saumat haarukkaa apuna käyttäen kiinni. Voitele taskut munalla, jonka rakenteen olet sekoittanut rikki. Paista pasteijoita 200-asteisen uunin toiseksi
alimmalla tasolla 10–15 minuuttia
kunnes pinta on kauniin ruskea. Pakkaa jäähtyneet pasteijat mukaan retkelle, ja lämmitä niitä hetki nuotiolla ennen nauttimista.
KERKKÄLATTE
Ohje ja kuva Arctic/Hanna Hurtta
5 dl kasvimaitoa
2 tl Arctic Warriorsin
KERKKÄ-kuusenkerkkäjauhetta
2–3 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
Ripaus kerkkä- tai vaniljajauhetta


Kuumenna kasvimaito höyryäväksi. Sekoita tilkka kasvimaitoa ja makeutus kuusenkerkkäjauheeseen. Kaada loput maidosta ja sekoita vaahtoavaksi blenderillä tai maidonvaahdottimella. Kaada retkelle mukaan otettavaksi vedellä esikuumennettuun termariin. Ravista juoma evästauolla termarissa ennen kuppeihin kaatamista.