Olohuone taivasalla

Olohuone

Teksti Stella Lindroos Kuvat Krista Keltanen

Uudehko omakotitalo Porvoon jokilaaksossa kylpee maaseudun rauhassa. Pihalla viihdytäänkin koko viisihenkisen perheen voimin usein aamusta iltaan. Leikkaamattomasta nurmikosta ei tarvitse murehtia, sillä tämän talon pihamaalta ei nurmea löydy. Oleskelu tapahtuu yli 200 neliön suuruisilla terasseilla, jotka mukailevat rinnetontin muotoja useassa eri tasossa.

Ylimmällä tasolla sijaitsee viisihenkisen perheen ulkoruokailuryhmä ja grillauspaikka.

Oleskelunurkkaus kulmasohvineen löytyy markiisiseinäisen pergolan takaa.

Pihan korkeuserot tekevät tilasta mielenkiintoisen ympäri vuoden – myös perheen tyttärien leikeille. Talvisin lumi-aikaan rappusille jäädytetään liukurimäki hyppyreineen. Kesäaikaan rappuset ovat mitä mainion paikka loikoiluun ja lukemiseen. Alatasolla on taasen sopivasti tilaa palloleikeille ja täytettävälle uima-altaalle.

Suuret komposiittiterassit olivat perheen mukaan kallis satsaus, mutta niiden avulla piha saatiin nopeasti viihtyisäksi. Terassit antavat kesäkaudella huiman määrän lisätilaa, ja keväisin piha kuivuu hetkessä käyttökuntoon. Kun läheiset pellot ovat vielä osittain lumen peitoissa, tällä pihalla voi kävellä jo lähes paljasvarpain auringon lämmittämällä komposiittipinnalla.

Olohuone_1Olohuone_4Olohuone_2