Kemiönsaarella

Teksti ja kuvat Frida Steiner

Amos Anderson, suomalainen kulttuuripersoona, liikemies, lehtikustantaja, kansanedustaja ja taiteen intohimoinen tutkija syntyi Kemiössä 1878. Hän omisti elämänsä aikana osuuksia kirjapainoista ja eri kiinteistöistä niin Kemiössä, kuin Helsingissäkin. Hän lahjoitti mm. Tamminiemen huvilan presidentin asunnoksi. Muun omaisuutensa hän jätti Föreningen Konstsamfundetin -yhdistykselle, joka tänäkin päivänä ylläpitää Amos Andersonin nimeä
kantavaa taidemuseota Helsingissä, sekä vuonna vuonna 1927 Andersonin ostamaa Söderlångvikin kartanoa Kemiönsaarella. Söderlångvik toimii nykyään Amos Andersonin henkilöhistoriallisena museona sekä taidemuseona.

Söderlångvikin maille, vain kivenheiton päähän kartanolta rakennettiin vuonna 2010 Villa Sundvedja. Villa toimii nykyaikaisena kokouspaikkana aivan meren tuntumassa, upealla kallioisella tontilla. Koska upea Villa Sundvedja sijaitsee saaristossa, vaativan ilmaston ja vaihtuvien sääolosuhteiden keskellä, sen ylläpitäminen vaatii erityistä huolenpitoa ja kestävyyttä ulkotilojen materiaaleilta. Kuluvan vuoden keväällä vanha, ja jo hieman lahoksi
päässyt puuterassi päätettiin korvata kestävämmällä materiaalilla.

Paikallinen rakennusalan yrittäjä, Martin Andersen, jonka käsialaa oli myös aikaisemmin Sundsvedjaan rakennettu terassi, alkoi ottamaan selvää eri materiaaleista ja niiden kestävyydestä. Tutun maahantuojan
kautta hän löysi italialaisen, erikoisvahvan keraamisen Marazzi-laattamateriaalin. Laatat puristetaan tekovaiheessa yhdellä kertaa ja niiden pinta laserskannataan aidosta materiaalista, jonka vuoksi ne muistuttavat niin läheisesti
aitoa kiveä. Kyseistä laattaa on käytetty jo vuosikymmeniä Ruotsissa ja Norjassa. Niinpä sitä päätettiin alkaa tuomaan myös Suomeen.

Kiviterassin alle rakennettu runko on galvanoitua terästä. Se pulverimaalataan laattojen värisiksi ja siinä on tuplakorroosiosuoja. Itse laatat asennetaan paikoilleen pienten sovituspalojen avulla, jolloin liimaa ei asennuksessa tarvita ja vesi pääsee laattojen väliin jäävistä raoista valumaan maahan, eikä jää makaamaan terassin päälle. Jos joskus haluaa vaikka jälkiasentaa terassille vaikkapa valoja, on laatat myös helposti poisnostettavissa mahdollisia
sähköistyksiä ajatellen.

Samalla, kun terassimateriaalia vaihdettiin, Villa Sundvedjaan rakennettiin myös talvikäyttöön soveltuva lasiterassi. Tänne asennettiin hieman ohuempaa kivilaattaa, joka saumattiin ja sen alle laitettiin jalalle
aina niin miellyttävä lattialämmitys. Nyt upeasta merimaisemasta voi nauttia säällä kuin säällä.